torstai 14. huhtikuuta 2011
Mustaa valkoisella käytännön toteutuksesta
1. KONSEPTI: Uutisvuoto
2. IDEA: Isomman uutiskynnyksen ylittävän tapahtumaketjun aikaan kaikki mediat perinteisestä sähköiseen vuotavat uutisia samasta aihepiiristä. Opettaja käynnistää luokkaan uutistoimituksen, jossa oppilaat työskentelevät toimitustiimeinä, joita hän päätoimittajana valvoo. Kohderyhmänä ovat 5.-6. -luokkalaiset oppilaat.
3. TAVOITTEET: Kriittinen medialukutaito, ryhmätyöskentelytaidot, mobiiliteknologian käytön oppiminen ja soveltaminen, puheviestintä, uutiset tekstilajina (niiden lukeminen ja kirjoittaminen)
4. KESTO&AJANKOHTA: 1-2 viikkoa, aloitetaan merkittävän ison uutiskynnyksen ylittävän tapahtumaketjun aikana (Esim. Eduskuntavaalit, sodat, luonnonmullistukset jne.)
Kevytrakenteinen toteuttaa, voidaan tehdä milloin tahansa
5. TOTEUTUS: Luokka jaetaan toimitusryhmiin, joissa jokaisella on omantyyppiset tehtävänsä. Näitä rooleja voivat olla esimerkiksi kuvamateriaalin hankkija, uutisten hankkija, taustatietojen selvittäjä, uutisankkuri, haastattelija jne. Jokainen ryhmä päivystää muutaman päivän ajan tapahtumaketjua, josta koostaa lyhyehkön uutislähetyksen koulupäivän loppuun. Näin ollen projekti on kevyt toteuttaa, kun kaikki eivät ole kokoajan keskittymässä moneen asiaan yhtäaikaa.
Päivystävä toimitusryhmä saa ottaa aikaa työskentelyynsä välitunneista ja pieniä määriä yhdeltä tai kahdelta päivän oppitunnilta, ja he työskentelevät toisessa tilassa kuin varsinainen luokka. Tunneilla heillä on käytössään mobiililaitteet (esim. HTC Android), jolla seurataan reaaliaikaisesti uutisvuotoa erilaisista sähköisistä palveluista (esim. STT, sanomalehtien nettipalvelut, Ampparit.com jne.). Mobiililaitteilla he voivat mm. nauhoittaa lyhyitä haastatteluja esimerkiksi lähikaupan henkilökunnasta, oppilaiden vanhemmista tai vaikkapa kouun oppilaista. Näitä nauhoituksia voidaan käyttää uutislähetyksissä. Toimitustiimit voivat päivystysvuorossa kirjoittaa tilapäivityksiä sosiaalisen median palveluihin (esim. Twitter ja Facebook), joihin liittävät merkittäviä uutislinkkejä. Tällöin muut tiimin jäsenet saavat tiedon uusimmista tapahtumakäänteistä.
Varsinaisessa uutislähetyksessa toimitustiimi saattaa luokkansa ajan tasalle tapahtumista esimerkiksi taustalla ppt-muodossa pyörivien kuvien, itse muokattujen ja luettujen tekstien, sekä gallupien avulla. Päivän tai kahden päästä toimitusvastuu siirtyy seuraavalle ryhmälle, jolla on nimi varattuna viikkolistassa.
Uutisvuodon aikaan aihepiiriä integroidaan muiden aineiden kanssa. Esimerkiksi äidinkielessä käydään juuri tähän aikaan läpi uutistekstit tekstilajina ja vertaillaan eri lähteistä tulevia uutisia keskenään. Matematiikassa käydään prosenttilaskuja läpi, ja mietitään, miten galluptilastojen vastaukset koulusta ja lähiympäristöstä voidaan muuttaa numeroista prosenteiksi.
6. SOVELLUKSET
Vanhemmat oppilaat voivat kerätä uutismateriaalija tapahtumaketjusta, ja työstää niitä helpommin ymmärrettävään muotoon, jossa he siirtävät tiedon pienempien oppilaiden mieliin. Oppilaat käyvät vierailulla alkuopetuksen luokissa, joissa pitävät uutistoimituksensa.
Ajan ja resurssien salliessa Uutisvuoto -konseptia voidaan hyödyntää koko luokan tasolla yhtäaikaa, jolloin siihen käytetään jopa kokonaisia oppitunteja viikon aikana.
Jos koulu on teknologisesti suuntautunut, ja se haluaa antaa oppilailleen opetusta tekniikan käytöstä (kuten kuvaus, äänittäminen, editointi jne.) voidaan harjoitella uutislähetyksen tuottamista jopa sähköisessä muodossa. Nettinatiivisukupolvi oppii teknologian ja sen käytön nopeasti, ja muutaman ohjaustunnin jälkeen oppilaat pystyvät itsenäisesti tuottamaan uutisvideoita ja raportaaseja.
Sebastien Tyne
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Hienoa! Se on tässä, homma on kasassa. Ja vihdoin bloggerikin toimii mulla...
VastaaPoistaSebastien, kirjasit ylös selkeän ja johdonmukaisen esityksen opetuskokonaisuuden teknisestä toteutuksesta. Loistavaa! Juuri näin mobiililaitteen hyödyntäminen voisi käytönnössä mennä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että opetuskokonaisuudesta oppimisessa olisi olennaista nähdä uutisten hakemisen, lukemisen ja eteenpäin välittämisen yli johonkin vielä merkityksellisempään oppimiseen. On toki tärkeää ja hyödyllistä osata käyttää mobiililaitetta uutisten hakuun, ihmisten haastattelujen taltiointiin yms. ja sitä kautta oppia ymmärtämään myös uutisoinnin rakenteellista taustaa. Tällaiset taidot ovat tärkeitä nyky-yhteiskunnassamme. Mielestäni voisimme vielä ryhmässämme pohtia sitä, miten varmistamme tässä projektissa keskeisten käsitteiden: yhteisöllisyyden, motivaation ja itsesäätöisen oppimisen toteutumisen.
VastaaPoistaYhteisöllisyys kuvaa tässä mielestäni tekemisen muotoa ja syvempää tekemisen tavoitetta. Motivaatio synnyttää ja ylläpitää itsesäätöistä oppimista. Vai miten te koette nämä käsitteet? Pidän edelleen tärkeänä opettajan roolin määrittelyä tässä opetuskokonaisuudessa, ja minusta se liittyy nimenomaan oppilaan motivaation herättelyyn ja yhteisöllisyyteen pyrkivän toiminnan tukemiseen. Ehdotan että opettaja avaa tämän opetuskokonaisuuden alussa sen määränpääksi juuri uutislähetyksen pitämisen alkuopetuksen oppilaille. Silloin opettaja antaa heti lähdössä oppilaille erityistä vastuuta ja tavoitteellisuutta toimintaan. Yhteisöllisyyden määritteleminen ei ole yksinkertaista. Ajattelen kuitenkin siihen liittyvän dialogisuutta, vuorovaikutusta ja osallistumista, jaettuja merkityksiä sekä sosiaalista sitoutumista, turvallisuuden tunteen hakemista... Globalisoituvassa nykymaailmassa lähiverkostot ja paikallinen yhteisöllisyys on mielestäni erityisen tärkeää. Maailmanlaajuinen yhteisöllisyys on liian laaja kokonaisuus perusturvallisuuden tunteen säilymisen näkökulmasta. Myös tässä uutisprojektissa on minusta tärkeää pitää huoli siitä, ettei lapsia heitetä lähes maailmanlaajuiseen uutistulvaan ilman tukea ja turvaa. Lapsille tulee opettaa tervettä suhtautumista uutistietoon. Heitä pitää auttaa näkemän median vallankäyttö ja uutisten ajallisuus, paikallisuus ja tilannesidonnaisuus. Tähän tarvitaan opettajaa ja keskustelua, dialogia. Myös se, että oppilaat heti aluksi tietäisivät heidän projektinsa päämääränä olevan uutisasoiden välittäminen pienille lapsille, vaatisi keskustelua ja uutisoinnin syvempää prosessointia, mikä väistämättä edellyttäisi myös aitoa yhteisöllisyyttä ja sosiaalista sitoutumista toimittajaryhmiltä.
En tiedä koetteko te muut ryhmäni jäsenet, että nämä asiat ovat tehtävänannon ulkopuolella. Minusta ne ovat sen lähtökohta ja merkitys. Ehkä niitä ei ole pakko liittää suunnitelmamme esitykseen, mutta perustan pohdintaan ne minusta kuuluvat. Voin miettiä vielä esimerkiksi opettajalle suunnattuja konkreettisempia kysymyksiä, joilla ohjata yhteisöllisyyden, motivaation ja itsesäätöisen oppimisen toteutumista opetuskokonaisuudessa, jos tarpeen.
Mielestäni olet kirjannut kaikista oleellisimmat asiat ylös, Sebastien. Hienoa! Idea on toimiva ja todella toteuttamiskelpoinen. Voisin itse kuvitella ohjaavani oppilaat uutisvuoto-projektiin joskus. Onhan noita älypuhelimia vielä aika vähän kouluilla, mutta jospa 5-10 vuoden päästä jo runsaammin. Kaiken kaikkiaan minä olen tyytyväinen meidän loopusuoritukseen, kiitän ja kumarran, hyvää työtä ryhmäläiset!
VastaaPoistaMaaria
Tervehdys uutisvuotolaisille
VastaaPoistaIhana raikas suunnitelma ja hyvät perustelut sen tarpeellisuudelle. Mukavaa myös se, että blogissa näkyy keskustelupolku.
Palaan tuohon Marinnan kommenttiin, jossa hän ehdottaa oppimisteoreettisia perusteluja toteutukselle. Näin juurikion on tehtävä. Jos pystytte esim. itsesäätöisen oppimisen teorialla perustelemaan valittuja toimintatapoja, niin hyvä. Opettajan toimintaa ei tarvitse kuvata, vaan sitä, miksi valitsemanne ratkaisut voivat tuottaa oppimista. Lähteinä käytetään opintojaksokirjallisuutta, siis ensisijaisesti Bransford ja Järvelä.
Jossakin kohdassa muuten särähti se, kun puhuitte siitä, että tietoa voidaan siirtää jonkun toisen mieleen. Korjaattehan tämän.
Pohtikaa ja arvioikaa myös omaa onnistumistanne.
Tiesittekö, että Sanomalehtiliitto jakaa valmistuville opettajille materiaalipaketin siitä, miten sanomalehteä vois käyttää opetuksessa. Paketissa on myös opas lehden tekemiseen. Suunnitelmassa voisi olla myös yhteistyökuvio Kalevan kanssa. He tekevät mielellään koulujen kanssa erityyppistä yhteistyötä.
Kun olette tehneet teorialla perustelun ja syventämisen, arvioinnin ja viimeisne kyselyn, niin laittaa tietoa minulle.
Alkukesän terveisin, Pirkko